torstai 27. maaliskuuta 2014

Hevosesittelyä

Moi!
Aateltiin tehä postaus missä vähän esitellään teille meijän kisahevosia, niin sitten tiedätte aina vähän että mistä hevosesta on kyse!
Cydonia
"Sydney" on syntynyt Saksassa 2002, eli on nyt 12-vuotias. Se on ollut omistuksessamme vuodesta 2007 lähtien ja kilpailee tällä hetkellä Johannan kanssa 140cm tasolla. Tälle kaudelle suurimmat tavoitteet tämän hevosen kanssa ovat junioreiden SM-, PM- ja EM-kilpailut. 

Sol Y Sombra
"Sally" on Eveliinan ykköshevonen. Se on syntynyt Saksassa vuonna 2004, eli on nyt 10-vuotias. Sally tuli meille ollessaan vasta 4-vuotias. Eveliina on kilpaillut sillä n. kuusi vuotta, tällä hetkellä 140cm tasolla ja siitä ylöspäin. Suurimmat tähtäimet tällä kaudella ovat junioreiden SM-, PM- ja EM-kilpailut. 

Cambridge C
"Leevi" on kilpaillut Johannan kanssa nyt kaksi kautta aina 140cm tasolle asti. Ikää tällä hevosella on jo 15 vuotta. Leevin omistaa Antti Piippo. Tavoitteita tälle kaudelle mm. junioreiden SM, PM- ja muut kansainväliset kilpailut. 

Spirit T
''Paavo'' on Eveliinan kisahevonen ja se on kilpaillut tasaisesti 130cm tasolla. Se on perheemme itse kasvattama ja kouluttama. Ikää Pavella on 10 vuotta, mutta se on muita ikäisiään hieman jäljessä, koska nuorempana se mursi säkänsä ja sillä jäi yksi vuosi kokonaan välistä. Tavoitteita tälle kaudelle on saada hyviä 130-140cm ratoja ja SM-kilpailut.


Siinä olivat nyt meidän tämänhetkiset kisahevoset, mutta tilanteet saattavat aina muuttua ja uusia tulokkaita voi aina olla tiedossa. Näiden hevosten lisäksi meillä molemmilla on yhdet 5-vuotiaat, jotka ovat tehneet hyvää ja tasaista tulosta nuorten hevosten luokissa tällä ja viime kaudella. Monet varmaan muistavat ne viime vuoden Tampereen hevosmessuilta, kun ne olivat ekaa kertaa poissa kotoa...:) Ja tähän loppuun vielä, että laittakaa vaikka kommentilla, mitä haluisitte seuraavassa postauksessa nähdä!:)

-Johanna ja Eveliina-





19 kommenttia:

  1. -04 on 10v. Ja kuinka monella hevosella oikein ne sm ja pm kisat hyppäätte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo oltii varmaa vähän väsyneitä ku tehtiin toi mut nyt se on korjattu:)..sm kisoihin me molemmat otetaan pari hevosta, että voi sitten valita minkä ottaa sille vikalle päivälle. Ja pm kisoihin on hyvä myös olla varahevonen.

      Poista
  2. Minkä kokoisia hevosenne ovat?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tähän ei nyt oikeen osata sanoo mitään tarkkoja mittoja mut kaikki on siinä 160-170cm paitsi Cydonia, joka on yli 170cm :)

      Poista
  3. Kiva postaus!:) tehkää varustepostaus vaikka silleen osissa että yhessä kisavaatteenne toisessa kotiratsivaatteet ja hevosten kamat samalla lailla:) ja sit ois kiva lukee postaus teijän päivärutiineista silleen että tyypillinen päivä kotona arkena ja viikonloppuna ja sit normi kisapäivä, auttas hahmottaa kuinka kerkeette kaiken ja ois muutenkin kiva!:) ja sit viä postaus teijän treeni rutiineista eli siis vaikka miten teijän kunkin hepan viikko-ohjelma rakentuu

    VastaaPoista
  4. Tallin esittelypostaus ois tosi mukava! :)

    VastaaPoista
  5. Kiva ku teitte blogin! :) Tätä olis paaaljo kivempi lukee, kun laittasitte kuvat siihen "erittäin suuri" kohtaan, leventäisitte koko blogia vähän ja hei voisitte esitellä ne teidän 5-vuotiaat kans! Ainii ja jos voisitte ottaa kommentoinnista ton "robottitunnistuksen" pois päältä, nii olis kivempi kommentoida :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva blogi! Sellanen "my day" tai "our day" postaus ois tosi kiva! Tai sitten jotain ostoksien kuvia yms..:))

    VastaaPoista
  7. Oottekste menossa ypäjälle kisaan 18-20.4 :)?

    VastaaPoista
  8. Joku ratsastushistoriamme postaus ois tosi kiva, jossa ois kuvia niinku just eri vuosilta jne :D

    VastaaPoista
  9. Jee kiva että teitte blogin :)! Se lukijapalkki ois kiva tonne sivuun :)

    VastaaPoista
  10. Our day ois kiva, videona:)

    VastaaPoista