torstai 26. marraskuuta 2015

Irlanti


Vuoden 2011 keväällä meidän Suomessa asuva irlantilainen tuttu kysyi olisiko Eveliinalla kiinnostusta lähteä ratsastamaan ja kisaamaan Irlantiin hänen vanhan ystävänsä poneilla. Lennot varattiin pian sen jälkeen. Eveliina lähti kahdestaan äitimme kanssa ja viikkoa myöhemmin minä ja isämme lensimme perästä. Perillä pääsin itsekin heti ratsastamaan, ja kun Paddy (ponien omistaja) huomasi, että olemme molemmat ratsastajia, pyysi hän meitä jäämään kahdestaan vielä pidemmäksi aikaa. Olimme tuolloin 13- ja 14-vuotiaita.
 Vanhemmat lähtivät kotiin ja me jäimme ratsastamaan ja kisaamaan. Palasimme aina Suomeen joksikin aikaa ja äiti aina ilmoitti, kun olisimme taas lähdössä Irlantiin. Vietimme siellä yleensä muutaman viikon, kisoista riippuen. Kesällä 2011 vietimme siellä yhteensä 8 viikkoa. Täällä Suomessa äiti huolehti meidän omien hevosten liikutuksesta.
Blackwood Landrock
Kävimme kisoissa lähes joka viikonloppu ja viikolla kävimme pienemmissä rataharjoituksissa. Kotona normaalin treenin lisäksi menimme ponien ja joskus myös nuorten laukkahevosten kanssa laukkaamaan pelloille loivia mäkiä.

Molemmat ratsastimme yleensä 3-5 ponia/hevosta päivässä. Arki-iltana saatoimme lähteä vielä johonkin pikkukisoihin, kun muut hevoset oli ratsastettu.

Deal or No Deal
Saimme kisoista paljon kavereita, joiden kanssa olemme yhteydessä vieläkin ja näemme kansainvälisissä kisoissa.
Eveliina ja Paddy
Irlannissa kaikki oli aika erilaista. Kotona puitteet eivät olleet mitenkään loistokkaat, mutta ne olivat toimivat. Myöskään mitään turhaa hössötystä hevosten ja ponien ympärillä ei ollut, mutta ne kaikki voivat hyvin.
Näkymä meidän huoneen ikkunasta


Irlantiin oli aina kiva mennä. Meistä pidettiin todella hyvää huolta ja siellä olo oli kuin kotona. Yhtenä kertana jouduin sairaalaan kovien mahakipujen takia ja vietin siellä muutaman päivän. Eveliina ja muut kävivät kuitenkin päivittäin katsomassa minua. Samana iltana kun pääsin lähtemään sairaalasta, hyppäsin kisoissa.
Eveliina ja Ronaldino
Kesällä 2011 Eveliina kvaalasi itsensä Dublin Horse Showhun pikkuponi Ronaldinolla. Vuotta myöhemmin kesällä 2012 pääsimme molemmat osallistumaan EM-kisoihin Ranskassa. Eveliina Bobbylla (Blackwood Landrock) ja minä Dealirilla (Deal or No Deal).


EM Fontainebleau 2012

RDS 2011 (Dublin Horse Show)
Viime postauksessa mainitsin cross countrysta, jota Irlannissa tehdään paljon. Tässä siitä pätkiä...lopussa Paddyn lapsenlapsi ensimmäisiä kertoja ponin selässä:)



-Johanna-




8 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Onko viimeisen tarkoitus olla kuva vai video? jos video niin itselläni se ei ainakaan toimi!

    VastaaPoista
  2. tosi kiva postaus!! tuo video on yksityinen niin se ei näy :/

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus ja ihania vanhoja kuvia! Mukavaa kun blogi on taas herännyt henkiin :)

    VastaaPoista
  4. Jotain postausta missä kerrotte ens vuoden/tulevaisuuden suunnitelmia yms? Ja jotain kengityksestä, minkälaisia hokkeja käytätte eri nurmikeleillä ja mihin kohtiin :)

    VastaaPoista
  5. Miten kävitte koulua tuolloin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouduttiin tekee paljon itsenäisesti mut koulussa oltiin onneks tosi kannustavia:)

      Poista